Mikkelin Ampujien järjestämät näkövammaisten ampumakisat Mikkelin Karkialammella jatkuivat lauantaina 3.5.2014. Lauantain kilpailulajina oli ilmakiväärin makuukilpailu, josta odotettiin paikallisen seuran Timo Nyströmin voittoa.
Suomen Timo Nyströmin peruskilpailu oli hienoa ammuntaa. Nyström puhkoi napakympin kaikilla 60 laukauksellaan kooten yhteispistemäärän 640,3. Hän voitti peruskilpailun kymmenellä pisteellä ennen Itävallan Patrick Moorea. Kolmanneksi karsinnassa ylsi Iso-Britannian Michael Whapples ampuen 19 pistettä vähemmän kuin Nyström.
Palkintosijat määräävä finaalikilpailu alkoi Nyströmiltä kuitenkin takellellen miehen ampuessa paljon huonoja kymppejä. Sen sijaan Patrick Moor ampui säännönmukaisesti napakymppejä ja vaikutti siltä, että vuoristomaan edustaja karkaisi voittoon. 16. laukaus kahdestakymmenestä koitui kuitenkin itävaltalaisen tappioksi. Yksittäiseen finaalilaukaukseen käytössä olevan 30 sekunnin ampuma-ajan lopussa hän menetti tähtäyksensä kokonaan tauluun. Kiireellä hän etsi tähtäysäänen ja laukaisi heti sen ilmaannuttua. Osuma oli vain 8,3. ”Ääni vain katosi ja hätäännyin, mutta aina pitää yrittää loppuun saakka. Onneksi sain sentään kasin”, Moor kertasi tapahtunutta kilpailun jälkeen. Lopulta Nyström voitti 0,7 pisteen turvin.
1. Timo Nyström FIN 211,1 (640,3), 2. Patrick Moor AUT 210,4 (630,4), 3. Michael Whapples, GBR 187,9 (621,5), 4. Mauri Rantamäki FIN 160,0 (610,9), 5. Martin Adamek CZE 135,1 (620,7),