Osijekin EM-kilpailut ovat nyt puolivälissä. Seuraavaksi katse suuntautuu Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailuihin, jotka järjestetään ensi vuonna Espanjan Granadassa. Joka neljäs vuosi järjestettävät kisat ovat syyskuussa.
Ensi vuosi on taas vuosi, jolloin järjestetään Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut. Edelliset kisat olivat Saksan Münchenissä vuonna 2010.
Granadan kisat pidetään 6.-20. syyskuuta. Myöhäiseen ajankohtaan oli useita syitä, kertoo ISSF:n hallituksen jäsen Juha Hirvi. Hän on myös Suomen Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja.
– Yksi merkittävimmistä syistä oli ramadan-kuukausi, jonka aikana MM-kilpailuja ei voinut järjestää. Jos näin olisi tehty, kymmeniä maita olisi jäänyt kisoista pois, Hirvi sanoo.
ISSF halusi välttää päällekkäisyyttä myös jalkapallon MM-kilpailujen kanssa. Ne järjestetään Brasiliassa 12.6.-13.7.
Ampumaurheilun MM-kilpailujen myöhäisellä ajankohdalla on myös myönteisiä vaikutuksia.
– Ehdimme hyvin järjestää leirejä, ja tarvittaessa voi pitää pienen ”breikinkin” kesän aikana. Tarkoituksenamme on myös pidentää leirejä paitsi ensi vuonna myös tulevaisuudessa, koska treenimäärät eivät muuten riitä verrattuina kansainvälisiin määriin, Hirvi painottaa.
– Katsotaan kuitenkin rauhassa, miten suunnitelmia tarkennetaan. Se on selvä, ettei muutaman päivän leireillä saada riittävästi laukauksia aikaiseksi.
Ensi vuoden ensimmäinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup on Yhdysvaltain Fort Benningissä maalis-huhtikuussa. Suomalaiset kivääriampujat eivät Hirven mukaan sinne lähde.
Ensimmäiset olympiamaapaikat vuonna 2016 Rio de Janeirossa järjestettäviin olympialaisiin jaetaan Granadan MM-kilpailuissa. Kivääriampuja Marjo Yli-Kiikka sanoi Osijekin EM-kilpailuissa perjantaina, ettei ”mitään ole vielä menetetty tämän olympiadin suhteen”.
– Niihin on vielä yli vuosi aikaa. Voin totutella uusiin treeneihin ja sääntöihin, hän sanoi.
Hirvi myöntää, ettei vielä ole kiire, mutta sanoo, että koko ajan on treenattava kovaa.
– Maailman huipulle vaadittavat noin 35 000 laukausta vuodessa tarkoittavat sitä, että radalla ollaan melkein koko ajan. Kovan treenaamisen jälkeen tarvitaan tietysti lepoa, hän sanoo ja toivoo, että ensi vuodeksi järjestyisi 4-5 muutaman viikon leirijaksoa, joista yksi olisi ulkomailla ja muut kotimaassa.
Osijekissa jaettiin lauantaina kahden pistoolilajin EM-mitalit. Mestaruudet menivät Italiaan, sillä miesten 50m pistoolin ykkönen oli Giuseppe Giordano ja poikien Dario di Martino.
Sunnuntain suomalaiset
Osijekin EM-kilpailuissa on sunnuntaina mukana kaksi suomalaista: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat). He osallistuvat miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailuun.
Osijekin EM-kilpailuihin osallistuu 580 ampumaurheilijaa 39 maasta. Lajeja on 23, ja viimeinen kilpailupäivä on perjantai 2. elokuuta. Kilpailusuorituksia on yhteensä 974.
Saksan Suhlissa kilpaillaan haulikon ja liikkuvan maalin EM-mitaleista 28.7.-8.8. Sinne on nimetty 24 suomalaista ampumaurheilijaa.
25/50/300m lajien EM-kilpailut, kivääri ja pistooli
Osijek, Kroatia 21.7.-3.8.
Tuloksia la 27.7.
Miesten 50m pistooli 60 ls + finaali: 1) Giuseppe Giordano Italia 195,7 (peruskilpailu 557), 2) Joao Costa Portugali 189,3 (557), 3) Denis Kulakov Venäjä 167,3 (560), 4) Viktor Bankin Ukraina 147,5 (560), 5) Yusuf Dikec Turkki 129,1 (560), 6) Zeljko Posavec Kroatia 108,7 (555), 7) Andrea Amore Italia 90,4 (563), 8) Abdullah Omer Alimoglu Turkki 71,0 (561).
Joukkuekilpailu: 1) Italia 1671, 2) Turkki 1665, 3) Venäjä 1655.
Poikien 50m pistooli 60 ls + finaali: 1) Dario di Martino Italia 187,8 (peruskilpailu 547), 2) Artsiom Lukjanavets Valko-Venäjä 187,7 (542), 3) Kamil Gersten Saksa 164,0 (559), 4) Dmitri Kutsankov Valko-Venäjä 144,9 (542), 5) Anton Zanin Venäjä 126,2 (552), 6) Andreas Riedener Sveitsi 107,6 (547), 7) Pavlo Korostilov Ukraina 87,3 (546), 8) Oleksi Sidorenko Ukraina 68,6 (542).
Joukkuekilpailu: 1) Puola 1633, 2) Valko-Venäjä 1621, 3) Venäjä 1620.
EM-kilpailujen ohjelmaa (ajat Suomen aikaa)
Su 28.7.
10.00 25m pistooli 1/2 kilpailupäivän 30 ls /pojat
10.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
14.30 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×40 ls/miehet
Ma 29.7.
10.00 25m pistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls /pojat
13.30 Finaali: 25m olympiapistooli/pojat
15.00 25m pistooli 1/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet
Lisää tietoa EM-kilpailuista löydät kisajärjestäjien sivuilta, ESC:n sivuilta ja Siuksen sivuilta.