Syksyn tarkin -kilpailu ja Suomen ensimmäinen ilmakiväärin makuukisa desimaalitulkkauksella järjestettiin isäinpäivänä Raaseporissa.
Kilpailut ammuttiin Raseborgs Skyttar -seuran Megalink-laitteisiin. Ralf Westerlund kertoo, että osanottajat kokivat erityisesti makuukisan jännittäväksi siksi, että siinä oli mahdollista kiriä kiinni satunnainen ”ysi”.
– Toisaalta 10,3:n osuma ei ole vielä ”hyvä”, sillä pitää pyrkiä 10,9:ään, sanoo kiväärivalmentaja Pirjo Peltola, jonka mukaan uusi kilpailu on hyvä idea ja tuo uutta ilmettä ja mielenkiintoa talven harmaaseen puurtamiseen.
Vastaavanlaisia kilpailuja on järjestetty ainakin Yhdysvalloissa ja Saksassa.
Kilpailun tulokset oheisessa liitteessä.
Liitteet
- Höst Bäst resultat.pdf
(212 kB)