Vuosi: 2010

Lounais-Suomen Suvisarjakilpailun tulokset

Lounais-Suomen alueella järjestetyt Suvisarjakilpailut (ensimmäinen laatuaan) keräsivät hyvän osanottajajoukon. Tulokset on julkistettu ja palkinnot jaettu!

Lounais-Suomen alueella järjestettiin nuorille Suvisarjakilpailu ilma-aseilla (sarjat 8IT- N ja Y20). Osakilpailuja oli neljä (Rauma, Kankaanpää, Huittinen ja Turku). Jos vertaillaan osallistujamäärää helmikuun AM-kisoihin, niin saadaan osallistumisprosentiksi 40% mikä on hyvä, varsinkin kun nyt ollaan järjestetty ensimmäistä kesäkauden ilma-asekisaa!

 

Jokaisesta osakilpailusta sai pisteitä sijoituksen mukaan (10,8,6,3,2 ja kuudennesta eteenpäin kaikille 1p). Lopputuloksissa otettiin huomioon kolmen parhaan osakilpailun sijoitus kultakin, ja näin saatujen tulosten mukaan jaettiin palkinnot. Pääpalkintona arvottiin kaikkien vähintään kahteen osakilpailuun osallistuneiden kesken minikannettava, jonka SAL:tto oli pääpalkinnoksi lahjoittanut. Tuon arvonnan voitti Juhani Männistö PuKU:sta.

Ensikesänä tullaan järjestämään vastaava kilpailu, ja siitä tulee tietoa viimeistään alkuvuodesta. Tervetuloa kaikki mukaan!

 

Juhani Forsman

Alueen nuorisopäällikkö

Muutoksia WADA:n dopingsääntöihin

Maailman antidopingtoimisto WADA on julkistanyt vuoden 2011 kansainvälisen luettelon urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä.

WADA on julkistanut uuden luettelon urheilussa kielletyistä lääkeaineista ja menetelmistä. Kiellettyjen listalle joutuvat uutena ryhmänä myyntiluvattomat lääkeaineet. Urheilijoiden velvollisuutta ilmoittaa lääkkeiden käytöstään puolestaan lievennetään.

– Vaikka WADA:n nyt julkistamat muutokset dopingsääntöihin ovat melko vähäisiä, ne ovat oikeansuuntaisia. Ne vähentävät byrokratiaa, selkeyttävät dopingsääntöjä ja kiihdyttävät uusien dopinganalyysimenetelmien kehittämistä, Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä sanoo.

WADA:n tuoreessa listassa on uusi urheilussa kiellettyjen aineiden ryhmä: myyntiluvattomat lääkeaineet. Ryhmä käsittää kehitteillä olevat tai kehityksestä hylätyt aineet, jotka eivät ole saaneet myyntilupaa missään maassa hoidolliseen käyttöön ihmisille ja joita ei mainita muualla kiellettyjen aineiden listalla.

Erityisesti astmaa sairastavien urheilijoiden elämää puolestaan helpottaa lääkkeenkäyttöilmoituksen poistuminen. Esimerkiksi hengitystiesuihkein astmaan käytettävistä glukokortikosteroideista ja sallituista hengitysteitä avaavista lääkkeistä ei tarvitse enää tehdä valvontaviranomaisille ilmoitusta käytön alkaessa. Ilmoitusta ei tarvitse myöskään tehdä jänteisiin laitettavista glukokortikoidiruiskeista. Uusi käytäntö helpottaa paitsi urheilijoiden myös heitä hoitavien lääkäreiden ja dopingvalvontaviranomaisten työtä. Voimistelussa puolestaan sallittiin beetasalpaajien käyttö.

WADA:n uudessa listassa ei ole määritetty monista tavanomaisista ruoka- ja kauneudenhoitoaineista saatavalle glyserolille rajapitoisuutta, vaikka ADT sekä monet muut dopingvalvonnasta vastaavat organisaatiot ovat pyytäneet WADA:a asettamaan sellaisen. WADA kuitenkin painottaa, ettei ruoka-aineista tai kauneudenhoitotuotteista saatu glyseroli johda dopingrangaistukseen. Glyseroli (eli glyseriini) kiellettiin vuoden 2010 alusta lähtien peiteaineena sekä suonensisäisesti että suun kautta annosteltuna.

WADA:n uusi luettelo tulee voimaan 1.1.2011. Suomen Antidopingtoimikunta ADT julkaisee uudet luettelot internetsivuillaan samana päivänä.

Ilmaolympiapistoolin online-kilpailu kiinnostaa

Ilmaolympiapistoolin online-kilpailuissa saatiin tiistaina 12. lokakuuta jälleen uusi paikkakunta mukaan, kun Hyvinkäältä saatiin myös uusia ampujia.

Suorituksia kertyi 32, joista mainittakoon jälleen Tampereen Ari Huhtamäen
kova Y-sarjan tulos 573. Hannu Vienola Y50-sarjassa ampui myös oman sarjaansa kovan tuloksen (560).

Tulospalveluohjelma oli "hiottu" vieläkin käyttäjäystävällisemmäksi ensimmäiseen kertaan verrattuna, eikä nyt tullut ainuttakaan avunpyyntöä tai häiriötä ohjelmassa tai käytössä.

Online-kilpailu jatkuu ti 19.10. seuraavan kerran. Osoite on www.rapidairpistol.com/tulokset

Aselakiesityksen uudet kiemurat

Nyt se sitten ilmestyi tuo kauan odotettu Hallintovaliokunnan esitys uudeksi aselaiksi. Päällisin puolin se saattaa näyttää hyvältä, mutta käytäntö tulee olemaan ainakin osittain melko karua todellisuutta.

Valiokunta esittää kaikille pistooleille pois lukien ilmapistoolin ensimmäisen luvan ikärajaksi 20 vuotta, pitkissä aseissa (kivääri ja haulikko) luvan saa jo 18 -vuotiaana ja rinnakkaislupa on mahdollinen jo 15-17 -vuotiaille. Käsiaseisiin voisi saada erityistapauksissa rinnakkais- tai poikkeusluvan maajoukkue- tai valmennusryhmiimme kuuluva 18-19 -vuotias nuori. Se on jonkinmoinen hengitysreikä, mutta asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan.

Sitä en osaa sanoa mitä kaikkia lakeja tai oikeuksia (perustus-, yhdenvertaisuuslaki, EU:n perusoikeuskirja?)vastaan se sitten saattaa rikkoa, mutta karu tosiasia on, että kansainvälisillä kilpakentillä ei suomalaisia nuoria ruutipuolella pistoolissa enää valitettavasti tultane näkemään, kun ei saada mukaan nuoriakaan.  SAL:n esitys tässä kohdin oli selkeästi 18v. ikäraja ja rinnakkaislupa samoin kuin kiväärillä ja haulikolla!

Kun ensimmäistä käsiaseen hankintalupaa nuori tai kuka tahansa lähtee hakemaan, tulee hänen olla harjoitellut ja harrastanut kaksi vuotta laillistetun ampumakouluttajan alaisuudessa. SAL:n esitys tässä kohdin oli johdetusti kuusi kuukautta ja silloinkin ilma-aseella tapahtunut harjoittelu tulee laskea hyödyksi kuten valiokunta esittää myös! Erikoista valiokunnan esityksessä on se, että 2 vuoden aikana ei tarvitsisi käydä kuitenkaan kuin kymmenen kertaa harjoittelemassa. Perustelut tälle ovat sääolosuhteet, joka hyvä niin, mutta puolen vuoden tiivis harrastus ohjauksen alaisesti olisi ollut selkeästi parempi myös seurannan kannalta kuin hajanainen kaksi vuotta. Kahden vuoden harjoittelu nostaa paineita seuraa kohtaan, niin kaluston kuin vetäjienkin suhteen. Joka tapauksessa luotettavalla ampumakouluttajan todistuksella voidaan ensilupa käsiaseelle myöntää viideksi vuodeksi, jos hakija muuten täyttää edellytykset. Jos harrastus sitten on jatkunut aktiivisena, voidaan lupa muuttaa toistaiseksi voimassa olevaksi sen jälkeen.  Joka tapauksessa käsiaseen haltija käy osoittamassa aktiivisuutensa viiden vuoden välein jatkossa.

Henkilön (kaikkien ensimmäistä aselupaa hakevien) soveltuvuuden arviointia kehitetään mm. tiedonvälityksellä viranomaisten välillä, uudenlaisten testien ja mahdollisten lääketieteellisten arvioiden kautta. Uudet säädökset tulevat koskemaan kaikkia alan harrastajia metsästäjistä urheiluampujiin ja jopa keräilijöihinkin saakka. Sekin on selkeä tiukennus, vaikkakaan säädökset eivät kuitenkaan saisi asiattomasti vaikeuttaa harrastamista.

Sitten vielä pikkuisen tuosta ampumakouluttajista. Seurojen tulee jatkossa esittää kotipaikkansa poliisipäällikölle tai muulle päällystöön kuuluvalle ne henkilöt, jotka aikovat kouluttajiksi. Poliisi vastaa koulutuksesta ja sen tulee olla ilmaista. Nähtäväksi jää riittääkö poliisilla resursseja koulutuksen järjestämiseen ja toisaalta myös niin, että ketkä ottavat vastuullisen tehtävän vastaan. Jos tämä kohta menee läpi, niin toivottavasti siihen löytyy myös resursseja ja se nostaisi osin valmentajien ja ohjaajien arvostusta eikä päinvastoin!

Ei tule olemaan helppoa, mutta jos harrastaa ja valmentaa aiotaan, niin pakko on. Harmittavaa tässä kohdin on, että järjestöjen hyviä esityksiä ei lähes tulkoonkaan ei ole esitykseen saatu kuin aivan muutama.

Yksi myönteinen huomio esityksestä myös löytyi: Valiokunta pitää tärkeänä, että maassamme on riittävästi turvallisia ja kunnollisia ampumaratoja. Se patistaa jopa hallitusta edistämään lainsäädännön ohella myös erilaisten rahoitusjärjestelmien ja kuntien yhteistyön sekä erilaisten käytännön toimien avulla edistämään riittävän ampumarataverkoston toteuttamista. Toivottavasti esitys ei jää vain sanan helinäksi, vaan suorituspaikkamme huomioitaisiin eri ministeriöiden suunnalla, kun haetaan kehittämistukea ratojen parantamiseksi.

Rikollisuutta ja ikäviä tapahtumia ei saada yksin lainsäädännöllisin keinoin estetyksi, siihen tarvitaan muitakin keinoja kuten valiokuntakin ja kaikki ovat todenneet, niin toivoisin niitä löytyvän yhteiskunnalta ja päättäjiltä yhtäpaljon energiaa ja intoa löytää myös muita keinoja, joilla voidaan estää nuorten pahoinvointia, ehkäistä syrjäytyneisyyttä sekä parantaa perheiden ja yleensäkin ihmisten henkistä hyvinvointia.

Turvallisuuden parantaminen yhteiskunnassamme on tärkeää ja sen eteen teemme ja tulemme tekemään työtä voimakkaasti omalla sarallamme niin ampumakortin, ampumaurheilukoulujen kuin myös valmennuksen ja muun seuratoiminnan kautta. Mottommehan on ”Tukea kasvua pienestä ampumaurheilijasta isoksi ihmiseksi”.

 Risto Aarrekivi

 

Lakiesityksen etenenmistä voit seurata tästä
Hallintovaliokunnan mietintö tästä
Lausuntoja, joita erijärjestöt ovat aselaista antaneet löytyy tästä

 

Liitteet

Etelä-Suomen aluejaoston kokous 5.10

Kokouksessa käsiteltiin 3 kisahakemusta, keskusteltiin alueen talous- ja toimintasuunnitelmasta 2011 sekä kesän haulikkoleireistä.

Etelä-Suomen aluejaoston viides kokous vuodella 2010 pidettiin Helsingissä SLU-talossa 5.10.

Kilpailutoiminta

Käsittelyssä oli 3 kilpailuhakemusta:

1. K-UAS, Keski-Uusimaan ilma-asekisa 13.11.2010. Hyväksytty

2. MU, Mäntsälän kevätkilpailut 26.-27.2.2011. Hyväksytty

3. ESF, Esbo Träffen 7.11.2010. Hyväksytty

Koulutus ja valmennus

Jatkettiin edellisessä kokouksessa aloitettua keskustelua alueen seuroille järjestettävästä koulutustapahtumasta valmentautumisen osalta. Puheenjohtaja on tiedustellut Mikko Mattilaa pitämään kurssitusta ja asiaa päätettiin edistää ja tietojen tarkennuttua laitetaan ilmoitus alueen nettisivuille.

PAS on ilmoittanut halukkuutensa järjestää II-luokan kiväärin ja pistoolin tuomarikurssin joulukuussa. Seuralta tiedustellaan vielä mahdollisuutta järjestää I-luokan tuomarikurssi samassa yhteydessä. Alustava ilmoitus kurssista laitetaan alueen nettisivuille kun tiedot varmistetaan.

Lisäksi keskusteltiin alueen valmennuksen ja koulutuksen keskittymisestä pääasiassa vain nuoriin ja päätettiin, että vuonna 2011 otetaan myös yli 20-vuotiaat mukaan alueleritykseen.

Nuorisoasiat

Nuorten haulikkoleireistä saatiin raportti, jota käytiin läpi Veli-Matin esittämänä ja keskusteltiin saatujen kokemusten perusteella kehitysehdotuksista vuoden 2011 leiritykseen. Myös senioriampujien mukaan ottamista alueen haulikkolajien valmennustoimintaan pidettiin hyvänä ehdotuksena.

Talous

Talouden todettiin olevan edelleen hyvä.

Muut asiat

Käytiin läpi aluen toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuodelle 2011. Taloussuunnitelman 2011 osalta päätettin siirtää nuorisotoiminnan leirikuluista 500 eruoa koulutustoiminnan kuluihin aikuisten leirikuluja varten.

Lisäksi käytiin läpi vuonna 2010 pidettyjä alueellisia kilpailuja, joista jaosto tulee perimään syyskokouksessa 2009 päätetyn kilpailumaksun 20e/päivä.

Alueen ampujien mitalikahvit ehdotettiin pidettäväksi kevätkokouksen 2011 yhteydessä.

Alueen syyskokous pidetään 26.10.

Aluejaoston seuraava kokous pidetään 7.12.2010.

I- ja II- lk:n tuomarikurssi 30.10.2010 Jyväskylässä

 I- ja II- lk:n tuomarikurssi 30.10.2010   

 

 

Aika:            Lauantai 30.10.10  klo 9 – 17 (noin, lopuksi kirjallinen kuulustelu)

Paikka:        Karibu Engineering, Pajatie 8,  Jyväskylä

Lajit:             Kivääri-, pistoolilajit

 

Pääkouluttaja, kivääri:    Juha Sirkka YT

Pistooli:                             Markku Uusitalo, YT

 

Jokaisen osallistujan on hankittava voimassa olevat sääntökirjat etukäteen, I lk tuomarilla ne on oltava omat. Kyseisen lajin sääntökirja 2009 painos ja lisäksi KY/2009 sekä Kultahippusäännöt.  Sääntömuutokset on syytä katsoa/tulostaa SAL:n nettisivuilta

 

Kirjoja voi tilata SAL:n toimistosta Maila Pynnönen puh (09)3481 2481 tai sähköpostilla maila.pynnonen@sal.slu.fi.

 

Kurssimaksu on 25 €, sisältää 2x kahvit. Ruokailu maksetaan itse. Kurssimaksu laskutetaan seuroilta jälkikäteen, sisältää kortin.

 

Ilmoittautumiset viimeistään 25.10.10 mennessä..

 

sähköpostilla  juha.sirkka@fimnet.fi tai iltaisin puh 0400-547487

 

 

TERVETULOA KOULUTUKSEEN!

SAL K-S aluejaosto

Liitteet

Antti Puhakka viides Lapua Eurooppa cupin finaalissa

Antti Puhakan viides sija 3×40 laukauksen kilpailussa oli parasta suomalaisantia 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cupin finaalissa Tshekin Pilsenissä. Hän ampui tuloksen 1171.

Samalla tuloksella voitettiin pronssia, mutta sen napanneella Tanskan Rene Kristiansenilla ja neljänneksi sijoittuneella Tshekin Milan Machilla oli enemmän sisäkymppejä kuin Antti Puhakalla.

Puhakka sijoittui yhdenneksitoista makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa. Hänen tuloksensa oli 596. Juha Rutonen oli samassa kilpailussa 18:s tuloksella 592. Puhakka kilpaili myös kolmannessa lajissa eli vakiokiväärissä, jossa hän oli 15:s tuloksella 577.

Tshekki oli finaalin paras maa kolmella mitalillaan (kaksi kultaa ja yksi pronssi). Mitalitilaston kakkonen Saksa voitti yhden kullan ja hopean. Tilaston kolmonen Tanska saavutti myös kaksi mitalia (kulta ja pronssi).

300m kiväärin Lapua Eurooppa cupin finaali
Pilsen, Tshekki 30.9.-3.10.2010
Tulokset:
Miehet 300m kivääri 3×40 ls: 1) Peter Sidi Unkari 1175, 2) Per Sandberg Ruotsi 1173, 3) Rene Kristiansen Tanska 1171 (52 sisäkymppiä), 4) Milan Mach Tshekki 1171 (48), 5) Antti Puhakka Suomi 1171 (38), 6) Anders Brolund Ruotsi 1169, 7) Valerian Sauveplane Ranska 1167, 8) Johan Gustavsson Ruotsi 1166.

Miehet 300m kivääri makuu: 1) Lubos Obelka Tshekki 600 (39) sivuaa EE:tä, 2) Johan Gustavsson Ruotsi 598 (36), 3) Tomas Jerabek Tshekki 598 (35), 4) Milan Mach Tshekki 598 (35), 5) Stefan Raser Itävalta 597 (41), 6) Marcel Zobrist Sveitsi 597 (35), 7) Anders Brolund Ruotsi 597 (29), 8) Per Sandberg Ruotsi 597 (28), … 11) Antti Puhakka Suomi 596 (32), … 18) Juha Rutonen 592.

Miehet 300m vakiokivääri: 1) Lubos ObelkaTshekki 591 (uusi EE), 2) Per Sandberg Ruotsi 588 (26 sisäkymppiä), 3) Stian Bogar Norja 588 (26), 4) Robert Markoja Slovenia 583 (25), 5) Rene Kristiansen Tanska 583 (22), 6) Michael Podolak Itävalta 582 (20), 7) Olivier Schaffter Sveitsi 582 (19), 8) Anders Brolund Ruotsi 581, … 15) Antti Puhakka Suomi 577.

Naiset 300m 3×20 ls: 1) Charlotte Jakobsen Tanska 585 (29 sisäkymppiä), 2) Eva Friedel Saksa 585 (26), 3) Marina Schnider Sveitsi 581, 4) Renata Orazem Vrsic Slovenia 577, 5) Karolina Kowalczyk Puola 576, 6) Berit Olsson Ruotsi 575, 7) Bettina Bucher Sveitsi 573, 8) Gyda Ellefsplass Olssen Norja 571.

Naiset 300m makuu: 1) Eva Friedel Saksa 598 (41 sisäkymppiä), 2) Bettina Bucher Sveitsi 598 (36), 3) Catherine Houlmont Ranska 598 (32), 4) Charlotte Jakobsen Tanska 598 (31), 5) Gudrun Wittmann Saksa 597, 6) Mary Pearse Iso-Britannia 596 (30), 7) Christine Chuard Ranska 596 (30), 8) Marina Schnider Sveitsi 594.

300m Superfinaali: 1) Bettina Bucher, 2) Eva Friedel, 3) Lubos Obelka.

Uusi ammuntajärjestelmä julkistettu

Eko-Aims julkaisi maanantaina uuden sukupolven ammuntajärjestelmän.

Eko-Aims julkaisi maanantaina Helsingissä uuden ammuntajärjestelmän, joka perustuu viisitoista vuotta käytössä testattuun järjestelmään, jonka merkittäviä uusia ominaisuuksia ovat langaton tiedonsiirto sekä ammuntaohjelmien sijoittaminen ampumavälineeseen.

Nyt julkaistulla järjestelmällä Eko-Aims on mukana UIPM:n järjestämässä tarjouskilpailussa valittaessa uutta arvokilpailuissa käytettävää ammuntajärjestelmää.

Tarkemmat tiedot oheisessa liitteessä.

Liitteet