Vuosi: 2010

Practicalin EM-pistoolikilpailu alkoi Belgradissa

Practicalin EM-pääkilpailu alkoi tänään maanantaina Serbian Belgradissa.

Kilpailuun on ilmoittautunut ampujia 41 maasta. Kaukaisimmat edustajat ovat Brasiliasta, Chilestä, Etelä-Afrikasta, Filippiineiltä ja Australiasta.

Lukumääräisesti eniten kilpailijoita on Saksasta, joka johtaa IPSC:n maakohtaista vertailua Filippiinien ja Brasilian ollessa seuraavina. IPSC:n jäsenmaiden välisessä yleisvertailussa Serbia on sijalla 17, ja se on viime vuosina parantanut asemiaan.

Suomi on sijalla 14. Suomen sijoitukseen vaikuttaa eniten aktiivinen jäsenmäärän kasvattaminen. Voitettujen kultamitalien määrässä Serbia on sijalla 12 ja Suomi sijalla 22. Myös kansallisen tason (Level III) kilpailuja Serbia järjestää Suomea aktiivisemmin.

Practical-ammunnan EM-kisojen hyväksi on tehty aktiivisesti kolmen vuoden ajan. Tapahtuman tukijoiksi on saatu eri ministeriöiden lisäksi Belgradin kaupunki sekä joukko kansainvälisiä asealan yrityksiä. EM-kisojen vanavedessä on practical-harrastus voimistunut Serbiassa.

Kilpailussa ammutaan 24 stagea/ ampumaosuutta ja yhteensä 363 laukausta (minimi). Ilmoittautuneita on1200, joista 300 ampuu esikisassa ja 900 ampuu pääkilpailussa. Pääkilpailussa on 60 squadia/joukkuetta, joissa on viisitoista jäsentä.

Suomalaiskilpailijoita on ilmoittautunut 39. Heistä 21 ampuu standard-, neljätoista production- ja neljä open- aseluokassa. Mukana on yksi junior- ja kaksi naisampujaa. Pääkilpailu on viisipäiväinen (13.-17.9.), joista yksi on, joukkueittain vaihdellen, huoltopäivä.

Rolf Leppänen

Pennaselle kaksi Suomen mestaruutta Hollolassa

Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuran Kari Pennanen voitti kaksi henkilökohtaista Suomen mestaruutta 300 metrin kiväärin SM-kilpailuissa viikonvaihteessa Hälvälän ampumaradalla Hollolassa.

Pennanen voitti makuun 60 laukauksen kilpailun tuloksella 599 ja 3×40 laukauksen kisan tuloksella 1162. Hopealle sijoittunut Joensuun Ampujien Jussi Puustinen hävisi sunnuntaina käydyn jälkimmäisen kilpailun pisteellä.

Oheisessa liitteessä ovat tulokset Hälvälän ampumaradalla Hollolassa käydyistä 300 metrin kiväärin SM-kilpailuista. Lauantaina kilpailtiin kisojen ensimmäinen päivä, ja sunnuntaina ammuttiin 300m kiväärin 3×40 ls sarjat Y ja Y24.

Liitteet

Etelä-Suomen aluejaoston kokous 1.9

Kokouksessa käisteltiin 1 kisahakemus (MU), keskusteltiin alueen taloudesta sekä suunnitelmista tulevalle kaudelle.

Etelä-Suomen aluejaoston neljäs kokous vuodella 2010 pidettiin Helsingissä SLU-talossa 1.9

Kilpailutoiminta

Käsittelyssä oli 1 kilpailuhakemus:

1. MU, 4.-5.12.2010 Mäntsälän Syyskisat. Hyväksytty

Koulutus ja valmennus

Keskusteltiin mahdollisuuksista järjestää alueen seuroille koulutustapahtuma valmentautumisesta. Asiaa lähdetään selvittämään eteenpäin kunhan jaoston kokouksesta poissa olevilta  jäseniltä kuullaan kanta asiaan.

Nuorisoasiat

Nuorten kesän leireistä 10.-11.7 ja 1.8 ei ole saatu kuulumisa. Leirien järjestäjiä pyydetään toimitamaan raportit leireistä alueen seuraavaan kokoukseen 5/10.

Talous

Talouden todettiin olevan tällä hetkellä hyvä.

Muut asiat

Syyskokousta varten käytiin läpi erovuorossa olevat jaoston jäsenet: Rabbe Österlund, Runar Lindholm, Minna Bloigu ja Veli-Matti Matikainen. Minna Bloigu on ilmoittanut, että ei ole käytettävissä enää seuravaalla kaksivuotiskaudella, joten jaostoon kaivataan syyskokouksessa lisää uusia alueen asioista innostuneita ja aktiivisia toimijoita.

Syyskokouskutsu lähetetään alueen seuroille sekä muu kokouksen materiaali julkaistaan alueen nettisivuilla heti kun tilavaraus on saatu vahvistettua.

Aluejaoston seuraava kokous pidetään 5.10.2010.

Skeetin ranking 2010

Taulukoista löytyvät ne kilpailut, jotka Haulikkojaosto on päätöksellään hyväksynyt rankingkilpailuiksi. Rankingiin lasketaan näiden kilpailujen kanssa samaan aikaan käytävät arvokilpailut (EM, MM, MC ja Juniorien kv. kisat).

Lopullinen lista. Rankingin voittajat olivat v 2010 Jesse Louhelainen yleinen, Marjut Heinonen naiset, Teemu Vähämäki nuoret ja Hartte Ojanen veteraanit. Onnea voittajille. 

Liitteet

Opiskeluapurahoja haettavissa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö myöntää opiskeluapurahoja kansainväliseen menestykseen tähtäävien ja aktiiviuransa jo päättäneiden menestyneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Lukuvuoden 2010-2011 opiskeluapurahat ovat haettavissa 30.9.2010 asti säätiön sähköisellä hakulomakkeella, joka löytyy hakuohjeineen sivulta www.olympiakomitea.fi/ura.

Säätiö tekee apurahapäätökset marraskuussa, ja apurahojen jakotilaisuus pidetään joulukuussa.

 

Lisätiedot:

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö

Tuuli Merikoski

Asiamies

0400 711728

tuuli.merikoski@noc.fi

 

 

Trapin ranking 2010

Taulukoista löytyvät ne kilpailut, jotka Haulikkojaosto on päätöksellään hyväksynyt rankingkilpailuiksi. Rankingiin lasketaan näiden kilpailujen kanssa samaan aikaan käytävät arvokilpailut (EM, MM, MC ja Juniorien kv. kisat).

Liitteet

Suomi-Viro nuorten maaottelun tulokset

Viro voitti Suomen Vierumäellä käydyssä nuorten kivääri-ja pistoolilajien maaottelussa pistein 138-125. Kokonaispistemäärässä Viro kaatoi Suomen pistein 138-125. Pistoolilajeissa Viro voitti Suomen vain yhdellä pisteellä pistein 66-65, mutta kiväärissä voitto oli kaksitoista pistettä pistein 72-60.

MAAOTTELUPISTEET EST FIN  
       
10 m air pistol junior women 6 16  
10 m air rifle junior women 12 10  
Rapid fire junior men 15 6  
10 m air pistol Junior men 14 8  
10 m air rifle junior men  12 10  
25 m pistol junior women 8 14  
25 m pistol junior men 14 8  
50 m rifle 3 position junior men 12 10  
50 m rifle 3 position junior female 12 10  
50 m pistol junior male 9 13  
50 m rifle prone junior male 12 10  
50 m rifle prone junior female 12 10  
       
  138 125  

Liitteet

Alueen syyskokouksessa palkittavat

Ehdota palkittavia perusteluineen.

Vuoden ampuja, vuoden kultahippuampuja, vuoden seura-aktiivi, vuoden kultahippuseura ja vuoden haulikkoseura (nuorten sarjat).

Tee ehdotukset syyskuun loppuun mennessä osoitteisiin jukka.yliketola@netikka.fi ja teijo.kimpimaki@netikka.fi.

Palkinnot jaetaan alueen syyskokouksessa aluejaoston päätöksen jälkeen.