Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka tavoittelevat finaalipaikkoja ilmakiväärillä, jonka 40 laukauksen kilpailu on heidän avauslajinsa MM-kilpailuissa sunnuntaina. Molempien viimeistelyleiri sujui hyvin, suurien laukausmäärien sijaan leirin tarkoitus oli lähinnä pitää alkukauden tatsia yllä.
”Ilmakiväärillä on suurimmat odotukset. Se on ollut hyvässä kunnossa, vaikka aina on jäänyt vähän finaalipaikkaan. Täällä sitten”, Etula sanoo.
Etulan MM-ohjelmassa on myös pienoiskiväärillä 3×20 laukauksen kilpailu ja makuuasentokilpailu sekä 300m kiväärillä 3 x 20 laukauksen kilpailu ja makuuasentokilpailu.
”Makuukisa ja 300 metrin kilpailut ovat sellaisia fiilistelylajeja. Makuulla pitäisi olla mahdollisuudet myös”, Etula miettii.
Yli-Kiikka on ollut maailmancupissa kovassa vireessä, sillä hän on ampunut ilmakiväärillä kerran finaaliin (8:s) ja kerran yhdeksänneksi. Pienoiskiväärillä hän oli 3×20 laukauksen kilpailussa myös kerran kahdeksas. Ilmakiväärillä on tullut menestystä, mutta isokyröläinen ampuja viihtyy paremmin pienoiskiväärillä ammuttavissa kilpailuissa.
”Asentokilpailu (3×20 ls) on mukava, kun saa tehdä kaikkea. Siinä on vaihtelua”, Yli-Kiikka sanoo.
Münchenissä jaossa olevia ensimmäisiä olympiapaikkoja Lontoon 2012-kisoihin kumpikaan ei sen kummemmin ole ajatellut. Ilmakiväärillä jaossa on Münchenissä kuusi olympiapaikkaa.
”Olympiapaikka olisi sitten se kruunu, mutta mieluiten tavoittelee finaalipaikkoja”, Yli-Kiikka tiivistää.
MM-kilpailuihin osallistuu kaikkiaan yli 2600 urheilijaa ennätyksellisesti 104 maasta. Kaikkiaan 15 olympialajissa on jaossa ensimmäiset 69 paikkaa Lontoon 2012 olympialaisiin.