Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajan Leena Paavolaisen mukaan Venäjän Kazanissa järjestettäviin haulikkolajien EM-kisoihin ei ole asetettu virallista tulos- eikä sijoitustavoitetta.
Syynä tähän on se, että heinä-elokuussa järjestetään Saksan Münchenissä MM-kilpailut, jotka ovat Leena Paavolaisen mukaan ”selkeä kauden päätavoite”. Kyseessä ovat Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaikkien lajien 50. MM-kilpailut, jotka alkavat 29. heinäkuuta ja päättyvät elokuun 11. päivänä.
– EM-kisat toimivat välitsekkauksena ja hyvänä välietappina matkalla Saksaan, jonne huippukunto pyritään ajoittamaan. Katse on selkeästi siellä, Paavolainen sanoo.
Näin on myös kahden vuoden takaisella trapin olympiavoittajalla Satu Mäkelä-Nummelalla, joka Paavolaisen mukaan hakee Kazanista finaalipaikkaa ja siten ”hyvää starttia MM-kisojen alle”.
– Ja esimerkiksi skeet-ampujat Marko Kemppainen ja Heikki Meriluoto ovat päättäneet jo hyvissä ajoin, etteivät lähde EM-kisoihin.
Osalle suomalaisista EM-kisat toimivat lisänäyttöpaikkana MM-kisoihin.
Haulikkolajien EM-kilpailut järjestetään Venäjän Kazanissa 29.6.-3.7.
– Olosuhteet ovat kaikille uudet, meillä ei ole aiempaa kokemusta paikkakunnasta. Varmasti siellä on hienot radat. Pitkä matka on yksi haasteista, Paavolainen sanoo.
Teksti: Lassi Palo