Hanna Etula voitti ilmakiväärin Swedish Cupin avauspäivänä Ruotsissa
4.1.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Mira Nevansuu sijoittui toiseksi naisten ilmapistoolissa Swedish Cupin avauspäivänä Ruotsin Sävsjössä sunnuntaina 4. tammikuuta. Etula tähtäsi 499,6 (396+103,6) pistettä ja otti hyvän finaalisarjansa ansiota lopulta selvän 1,7 pisteen voiton. Nevansuu laukoi 483,2 (385+98,2) pistettä ja hävisi voiton Tanskan Susanne Meyerhoffille 3,4 pisteellä.

– Olen todella tyytyväinen. Tuloskunto on ollut vähän alakantissa ennen tätä. Edelleen ammunnassa on parannettavaa, joten toivon suunnan jatkuvan ylös, totesi 27-vuotias hollolalainen Hanna Etula.

Lahden Ampumaseuraa edustava Hanna Etula ampui 40 laukauksen peruskilpailussa 396 pistettä ja lähti kymmenen laukauksen finaaliin tasapisteissä Anette Jensenin, Irene Helmerssonin ja Camilla Brustadin kanssa. Etula tähtäsi 103,6 pistettä finaalissa ja oli runsaat kaksi pistettä muita kärkinaisia parempi. Kisan parhaan finaalituloksen laukoi isokyröläinen Marjo Yli-Kiikka, joka ampui peräti 104,4 pistettä. Peruskilpailussa 393 pistettä kerännyt Yli-Kiikka lähti finaaliin kolmen pisteen takamatkalta ja onnistui kirimään 0,4 pisteen päähän kolmannesta sijasta ja 0,5 pisteen päähän toisesta sijasta.

– Finaaliin olen tyytyväinen. Peruskilpailussa ammunta kulki ok, vaikka tulos ei ollut häävi. Tarkoitus on parantaa seuraavissa Swedish Cupin kisoissa tuloksia, kun olen päässyt alkuun. Kokonaiskilpailu ratkaisee, kommentoi Marjo Yli-Kiikka, joka edustaa Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa.

Kuortaneen Kuntoa edustava Mira Nevansuu naisten ilmapistoolissa hyvän tuloksen 483,2 (385+98,2) pistettä. Se riitti toiseen sijaan, kun Tanskan Susanne Meyerhoff tähtäsi peräti 486,6 (387+99,6) pistettä. Nevansuun nimissä oleva peruskilpailun SE-tulos on 389 pistettä ja finaalin SE-tulos 487,3 pistettä. Pekingin olympialaisissa Nevansuu ampui seitsemänneksi 480,5 (384+96,5) pisteellä.

– Tämä oli kauden ensimmäinen virallinen kisani. Kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen. Lasit olivat käytössä tänään ja ovat varmaan jatkossakin aina, totesi Nevansuu, joka opettelee käyttämään ampujanlaseja.

– Ampuminen itsessään oli vaikeata. Tuntui, kuin olisi ollut kilon vastus liipaisimessa. Taulujen valot olivat tosi kirkkaat, minkä takia pidot menivät herkästi pitkiksi. Silmät olivat tosi väsyneet eli tipat pitää ottaa avuksi myös lasien kanssa. Finaalisarja oli täynnä huonoja suosituksia, mutta onneksi osumia meni myös kympinkin puolelle.

Yksi Swedish Cupin avauspäivän suomalaisonnistujista oli 22-vuotias hollolalainen Juhana Toikko, joka laukoi miesten ilmakiväärin peruskilpailussa ennätyksekseen 590 pistettä. Kymmenen laukauksen finaalissa hän tähtäsi 101,3 pistettä, joten tuloksena oli 691,3 pisteellä kuudes sija.

– Ensimmäinen finaali ja ensimmäinen ysikymppinen. Finaalissa jännitti ensimmäiset laukaukset. Loppua kohti rentous rupesi löytymään, kuvaili ensimmäistä kansainvälistä finaaliaan Juhana Toikko, joka edustaa Alavuden Ampujia.

– Peruskisassa oli pitkästä aikaa mukava ampua, kisan edetessä rupesin luottamaan, että laukaukset ovat keskellä silloin kuin niiden pitääkin olla. Mukava lähteä huomiseen.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 43-vuotias Kai Jahnsson ampui toiseksi miesten ilmapistoolissa. Jahnsson laukoi 677,1 (576+ 101,1) pistettä. Kisan voitti 687,7 (586+ 101,7) pisteellä Venäjän Anton Guryanov, joka on Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) tietopankin mukaan vuonna 1979 syntynyt sotilas.

Kova kisa itselle. Jouduin keskittymään toden teolla. Keskittymisessä laukauksien tekemisiin oli neljä munausta, joista pahimmat viimeisessä sarjassa, jossa ammuin kaksi kertaa kasin, Jahnsson kertoi.

– Finaalitaktiikkani toimi. En yrittänyt turhaan. Kun oli kohdallaan, niin sinne. Se toimi hyvin.

Guryanov (586) johti kisaa kymmenenllä pisteellä peruskilpailun jälkeen. Jahnsson (576) oli lähes yhtä selvä kakkonen, kun tanskalaiset Frans Sörensen ja Thomas Statager (572) olivat neljän pisteen päässä.

Aivan sama missä kärki on tai seuraava tulee. Oma suoritus ratkaisee lopulta olenko tyytyvinen vai jäikö petrattavaa siihen, miten homma kokonaisuudessaan toimi.

Ilma-aseiden 5. Swedish Cup, Sävsjö, Ruotsi 4.-6.1.2009.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Hanna Etula FIN 499,6 (396+103,6), 2) Anette Jensen DEN 497,9 (396+101,9), 3) Irene Helmersson SWE 497,8 (396+101,8), 4) Marjo Yli-Kiikka FIN 497,4 (393+104,4), 5) Camilla Brustad NOR 497,3 (396+101,3), 6) Pernille Hansen DEN 496,3 (394+102,3), 7) Emma Göransson SWE 496,3 (395+101,3), 8) Maria Johansson SWE 489.3 (393+96,3), …14) Pauliina Frilander FIN 391, …32) Tiia Törmälä FIN 387, …39) Paula Peltoniemi FIN 385.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ole Magnus Bakken NOR 698,0 (596+102,0), 2) Erik Rosenberg SWE 694,2 (592+102,2), 3) Karl Johan Jönsson SWE 693,7 (590+103,7), …6) Juhana Toikko FIN 691,3 (590+101,3), …9) Timo Puisto FIN 589, …13) Antti Puhakka FIN 588, …17) Mikko Ollikainen FIN 586, …20) Juha Soini FIN 585, …23) Ville Nokipii FIN 584.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Mikael Svensson SWE 695,8 (595+100,8), 2) Henri Törmälä FIN 693,0 (590+103,0), 3) Juho Kurki FIN 688,6 (589+99,6, …10) Juho Autio FIN 582, …17) Sami Valkama FIN 578, …19) Jaakko Björkbacka FIN 578, …21) Anton Aprelev FIN 577, …28) Petri Esala FIN 573.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ingrid Stubsjöen NOR 497,5 (395+102,5), 2) Merete Haagensen NOR 495,1 (397+98,1), 3) Britta Mattsson SWE 493,6 (392+101,6), …9) Gisela Miettinen FIN 389.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Anton Guryanov RUS 687,7 (586+ 101,7), 2) Kai Jahnsson FIN 677,1 (576+ 101,1), 3) Frans Sörensen DEN 669,5 (572+ 97,5), …11) Jyrki Turja FIN 565, …14) Teemu Tiainen FIN 563, …21) Jarmo Salo FIN 562.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tommie Antonsson SWE 660,8 (563+ 97,8), 2) Jesse Peltomäki FIN 659,3 (564+95,3), 3) Tomasz Palamarz POL 656,4 (559+97,4), 4) Kristoffer Ingelin FIN 645,5 (552+93,5), …6) Mika Laikola FIN 644,0 (549+95,0), …10) Lasse Kuusisto FIN 532, 11) J
ani Sokura FIN 530, 12) Klaus Kurki FIN 528, 19) Jukka Juntti FIN 516.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Susanne Meyerhoff DEN 486,6 (387+99,6), 2) Mira Nevansuu FIN 483,2 (385+98,2), 3) Anna-Karin Bonander SWE 477,9 (379+98,9).

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Johanna Carlsson SWE 471,9 (373+98,9), 2) Wioletta Szymanska POL 463,3 (371+92,3), 3) Anette Källi FIN 462,1 (368+94,1), …5) Annukka Riutta FIN 450,7 (357+93,7), …7) Eveliina Pukkinen FIN 446,7 (356+90,7), …12) Gisela Miettinen FIN 352, …13) Tea Lepistö FIN 351.

Liikkuva maali, seniorit, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut: 1) Krister Holmberg FIN, 2) Niklas Bergström SWE, 3) Espen Krogstad NOR, 4) Emil Andersson SWE.
Kultamitaliottelu: Holmberg – Bergström 6-5.
Pronssimitaliottelu: Krogstad – Andersson 6-2.
Välierät: Bergström – Krogstrad 6-2 ja Holmberg – Andersson 6-4.
Peruskilpailu: 1) Niklas Bergström SWE 580, 2) Emil Andersson SWE 574, 3) Krister Holmberg FIN 573, 4) Espen Krogstad NOR 564, 5) Paavo Myllymäki FIN 552, 6) Marika Salminen FIN 552, …8) Niklas Hyvärinen FIN 542, 9) Jukka-Pekka Jokela FIN 534.

Liikkuva maali, juniorit, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut: 1) Sami Heikkilä FIN, 2) Tomi Pekka Heikkilä FIN, 3) Therese Holm NOR, 4) Micaela Qvarnström FIN.
Kultamitaliottelu: Sami Heikkilä – Tomi-Pekka Heikkilä 6-3.
Pronssimitaliottelu: Holm – Qvarnström 6-3.
Välierät: Sami Heikkilä – Qvarnström 6-2 ja Tomi-Pekka Heikkilä – Holm 6-1.
Peruskilpailu: 1) Sami Heikkilä FIN 559, 2) Tomi-Pekka Heikkilä FIN 551, 3) Therese Holm NOR 518, 4) Micaela Qvarnström FIN 509, 5) Kaarlo Saarento FIN 507.

Liikkuva maali, seniorit, 40 ls (sekajuoksut): 1) Niklas Bergström SWE 388, 2) Krister Holmberg FIN 386, 3) Emil Andersson SWE 381, 4) Niklas Hyvärinen FIN 375, …6) Paavo Myllymäki FIN 370, …8) Marika Salminen FIN 353, …11) Jukka-Pekka Jokela FIN 346.

Liikkuva maali, juniorit, 40 ls (sekajuoksut): 1) Tomi-Pekka Heikkilä FIN 371, 2) Sami Heikkilä FIN 367, 3) Micaela Qvarnström FIN 352, 4) Therese Holm NOR 350, 5) Kaarlo Suvanto FIN 338.