Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ampui vapaakiväärillä täydellisen SE-tuloksen 600 pistettä
30.8.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

300 metrin ammuntojen Suomen mestaruuskilpailut alkoivat Oulussa koleassa säässä. Sää ei kuitenkaan lannistanut ampujia, vaan perinteikkäällä Hiukkavaaran radalla nähtiin kovatasoinen vapaakiväärin makuukilpailu, jonka voiton otti itseoikeutetusti olympiamitalistimme Henri Häkkinen.

Henri Häkkisen uudelleensuuntautuminen olympialajeista korkeapaineaseisiin on onnistunut hienosti. Vielä perjantaina harjoittelu Hälvälän kotiradoilla oli ollut tuntuman hakua, joskin Etelä-Suomea riepotellut myrsky pakotti tarkkaakin tarkempaan keskittymiseen jokaiseen laukaukseen. Olympiaurakan jälkeinen valmistautuminen vielä syyskuussa järjestettäviin sotilaiden ammunnan maailmanmestaruuskilpailuihin näyttää lupaavalta.

Vapaakiväärikilpailun alkaessa Oulussa oli kolea, noin 12 asteen lämpötila, ja hetkittäin puhaltanut kevyt tuuli toi kivaa vaihtelua ampumaolosuhteisiin. Keli ei kuitenkaan ollut mikään este konkareillemme Häkkiselle, Juha Rinta-Keturille ja Kari Pennaselle, jotka nappasivat mitalit muiden huippuampujiemme edestä. Tänään ylivoimaisen voiton otti Häkkinen SE-tulosta sivuavalla tuloksella eli täydellä 600 pisteellä. Häkkinen on nyt viides ampujamme, joka teki unelmasuorituksen vapaakiväärin makuukilpailussa. Aiemmat suoritukset ovat Tapio Säynevirralla, Keijo Minkkisellä, Aarne Markolla ja Kari Pennasella. Kuten ampumaurheiluväki hyvin tietää tuli Häkkisestä ensimmäinen ampujamme, jolla on kahdesta eri lajista puhdas suoritus. Viime talvenahan hän ampui saman ilmakiväärillä.

Hopealle ylsi tänään Juha Rinta-Keturi tasatuloksella 597 vieden toisen tilan ennen Kari Pennasta viimeisen sarjan sadan pisteen turvin. Pennasen viimeinen sarja oli sekin hyvä, 99.

Häkkinen totesi ammunnan olevan rennon helppoa, minkä todistaa sekin, että jokainen kymppi oli vahvasti sisällä. Häkkisen ammuntaa läheltä seurannut Tapio Säynevirta oli tyytyväinen suojattinsa ammuntaan. Kaukoputkitähystyksen perusteella ei tarvinnut jännittää ollenkaan, etteikö tänään tullut uusi ennätys. Häkkinen totesi, että tänään ammutut taulut päätyvät aiemmin Tapsan ampumien suomen ennätystaulujen viereen Onttolan ampumapaviljongille. Myös toinenkin myhäilevä seuraaja oli Häkkisen takana, nimittäin Erkki Seikkula Nammo-Lapualta, sillä Häkkinen toteutti unelmatuloksensa Lapuan uusilla 6,5 x 47 patruunoilla.

Vapaakiväärin joukkuekilpailun voitti Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura keskiarvotuloksella 595. Joukkueessa ampui Tomi Mörk, Kari Pennanen ja Hannu Teitto. Joukkuekisan toinen oli Säkylän Seudun Ampujat ja kolmas oli Kalajoen Metsästysyhdistys.

300 metrin vapaakiväärillä 600 pistettä ampuneet suomalaiset:
Tapio Säynevirta, Joensuun Ampujat, 7.6.2003, Tammisaari
Keijo Minkkinen, Tikkakosken Ampujat, 29.8.2003, Hollola
Kari Minkkinen, Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura, 29.7.2005, Århus, Tanska
Aarne Markko, Tikkakosken Ampujat, 3.6.2006, Säkylä

300 metrin kiväärilajien Y- ja N-sarjojen SM-kilpailu, Oulun Hiukkavaara, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura, 30.-31.8.2008.

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, sarja Y: 1) Henri Häkkinen JA 600 sivuaa SE-tulosta, 2) Juha Rinta-Keturi SäSA 597, 3) Kari Pennanen KouMAS 597, 4) Tomi Mörk KouMAS 596, 5) Tero Lahti HAS 595, 6) Jukka Salonen JeuSA 594, 7) Kalle Leskinen KontU 593, 8) Kimmo Tulonen TiA 593, 9) Vesa Pöntiö SySi 591, 9) Jukka Salila KSA 591, 9) Hannu Teitto KouMAS 591, 12) Juha Rutonen SodA 590, 13) Juha Alajoki KalMy 589, 14) Matti Viljakainen SäSA 588, 15) Matti Korhonen OMAS 586, 16) Matti Leskelä HSA 585, 16) Antti Puhakka KAS 585, 18) Arto Laakso HAS 584, 18) Juha Peltonen KAS 584, 18) Heikki Ranne SäSA 584, 18) Olli Ruokolainen HlAS 584, 22) Juhani Ojala VäVi 583, 22) Jorma Röppänen SäSA 583, 24) Mika Kaarta KalMy 580, 24) Mikko Taussi OMAS 580, 26) Arto Tiihonen SySi 576, 27) Aarne Markko TiA 573, 28) Riku Halttu OMAS 570, 28) Veikko Kaarta KalMy 570, 28) Keijo Mikkinen TiA 570, 31) Kari Nevala SySi 565, 32) Aarne Ratinen KSA 563, 33) Vesa Ukkola HAS 216.

300 m, vapaakivääri, makuu, joukkue, sarja Y: 1) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 1784, 2) Säkylän Seudun Ampujat 1764, 3) Kalajoen Metsästysyhdistys 1739, 4) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1736, 4) Tikkakosken Ampujat 1736, 6) Sysmän Sisu 1732, 7) Haminan Ampumaseura 1395, 8) Joensuun Ampujat 600.

300 m, vapaakivääri, makuu, sarja N: 1) Hanna-Kaija Nieminen LeA 579, 2) Nina Pernu OMAS 534.

300 m, vakiokivääri, 3×20 ls, sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 577, 2) Henri Häkkinen JA 573, 3) Kalle Leskinen KontU 571, 4) Kari Pennanen KouMAS 570, 5) Tero Lahti HAS 569, 6) Kimmo Tulonen TiA 566, 7) Heikki Ranne SäSA 566, 8) Jorma Röppänen SäSA 565, 9) Juha Rutonen SodA 564, 9) Jukka Salonen JeuSA 564, 11) Keijo Mikkinen TiA 559, 12) Arto Laakso HAS 556, 12) Hannu Teitto KouMAS 556, 14) Juha Rinta-Keturi SäSA 552, 15) Aarne Markko TiA 550, 15) Matti Viljakainen SäSA 550, 17) Vesa Ukkola HAS 549, 18) Veikko Ala-Kahrakuusi LA 548, 19) Olli Ruokolainen HlAS 542, 20) Jukka Salila KSA 522, 21) Matti Korhonen OMAS 521, 22) Vesa Pöntiö SySi 511, 23) Aarne Ratinen KSA 498, 24) Kari Nevala SySi 479.

300 m, vakiokivääri, 3×20 ls, joukkue, sarja Y: 1) Säkylän Seudun Ampujat 1683, 2) Tikkakosken Ampujat 1675, 3) Haminan Ampumaseura 1674, 4) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 1126, 5) Sysmän Sisu 990, 6) Joensuun Ampujat 573.