Janne Kuvaja voitti huipputuloksella isopistoolin Virossa
26.4.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Janne Kuvaja ampui isopistoolilla huipputuloksen 589 (289+300) pistettä voittaessaan kansainvälisen 36. Heli Rassin muistokilpailun Viron Elvassa lauantaina 26. huhtikuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 35-vuotias Kuvaja oli ylivoimainen, kun toiseksi tähdännyt Ville Nousiainen hävisi 14 pistettä.

– Joskus olen ampunut kotimaan pikkukisassa saman tuloksen, mutta en muista edes vuotta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pystyin ampumaan isopistoolilla 300 pisteen kuvio-osan. Pienoispistoolilla olen kerran ampunut täydet 300 pistettä, Janne Kuvaja totesi tyytyväisenä kisan jälkeen.

Isopistoolin SE-tuloksen 593 pistettä on ampunut Petri Eteläniemi 1989 kotiradallaan Porissa. Lajin ME-tuloksen 594 pistettä paukutti Venäjän Mihail Nestruev voittaessaan Euroopan mestaruuden viime syksynä Espanjan Granadassa.

Vantaalainen Kuvaja aloitti ennätyskisansa heikosti ampumalla ensimmäiseen viiden laukauksen sarjaan vain 45 pistettä. Sen jälkeen hän menetti 11 sarjassa ainoastaan 6 pistettä.

– Olen ampunut harjoituskaudella useita tuhansia laukauksia tähän mennessä, mutta en niin paljon kuin arvokilpailuvuosina. Suurin muutos on tapahtunut kalustossa. Ammun nyt Lapuan 5,35 gramman luodilla, kun aiemmin ammuin 6,35 gramman luodilla. Grammankin kevyemmän luodin rekyyli on miedompi, Kuvaja kertoo.

Uusi, aiempaa paremmin Benellin pistoolin sopiva panos löytyi patruunatestissä valmentaja Marko Lepän kanssa. Testissä käytetyt erät Kuvajalle toimitti Lapuan Erkki Seikkula.

– Tätä panoserää on niin paljon, että pystyn ampumaan sillä myös ensi vuoden kilpailut. Paukku käy minulle niin hyvin, että en raaski harjoitella sillä.

Janne Kuvajan seuraava kilpailu on 25 metrin pistoolin Eurooppa-cup ensi viikonloppuna Saksan Hannoverissa. Kisan ohjelmassa on isopistooli lauantaina ja vakiopistooli sunnuntaina. Kuvaja voitti vuosi sitten Hannoverin Eurooppa-cupissa isopistoolin 574 pisteellä.

36:s Heli Rassin muistokilpailu, Elva, Viro.

Isopistooli, miehet, 60 ls: 1) Janne Kuvaja Suomi 589 (289+300), 2) Ville Nousiainen Suomi 575, 3) Argo Kurg Viro 574, 4) Marko Räsänen Suomi 574, 5) Ari Meinander Suomi 571.

Liitteet