Tänä vuonna 110 vuotta täyttävä Urheilulehti haluaa tukea nuorten liikuntaharrastusta ja terveitä elämäntapoja. Juhlavuotensa kunniaksi lehti esittelee vuoden aikana eri aloilta 110 lupaavaa nuorta urheilijaa ja urheilun harrastajaa, joihin tiivistyvät nuorisourheilun keskeiset arvot: ilo, oppiminen, kaveruus, yhdenvertaisuus, reiluus, muiden kunnioittaminen ja halu kehittyä urheilijana. Urheilijat valitsee urheilun ja nuorisotyön ammattilaisista ja asiantuntijoista koostuva raati. Jokainen voi esittää esiteltäväksi oman ehdokkaansa.
Esiteltävät urheilijat valitsee Urheilulehden kokoama raati, jonka puheenjohtajana toimii Nuori Suomi ry:n pääsihteeri Teemu Japisson. Muut raadin jäsenet ovat Jukka Pekkala, Suomen Liikunta ja Urheilu, Katja Huotari, Suomen Antidopingtoimikunta/Puhtaasti paras -kampanja, entinen kansainvälisen tason taitoluistelija Mila Kajas, Englannin Valioliigassa Birminghamissa jalkapalloileva Mikael Forssell, Pasi Mäenpää, Nuori Suomi, Erkki Alaja, Mainostoimisto Pähkinä ja Jukka Rönkä, Urheilulehti. Raadin sihteerinä toimii Timo Kakko-Quednau A-lehdistä.
– Nuoret nostetaan esille esimerkkeinä, oman lajinsa innokkaina harrastajina. Valinnan pääpaino ei ole urheilusaavutuksissa, sanoo 110-urheilijaraadin puheenjohtaja Teemu Japisson.
– Nostamme esille ensisijaisesti 12–18-vuotiaita nuoria urheilijoita ja urheilun harrastajia, mutta jos näiden ikärajojen ulkopuolelta löytyy joku, joka ansaitsee tulla esitellyksi, niin voimme myös joustaa ikärajasta.
Ehdotettavan urheilijan pitää olla urheilusta aidosti innostunut, reilu, muita kunnioittava ja halukas kehittymään. Hän voi mahdollisesti olla myös tulevaisuuden lupaus omassa lajissaan.
– Urheilijoiden valitseminen on haasteellinen tehtävä, koska kriteerit täyttäviä urheilijoita on moninkertainen määrä. Siksi Urheilulehti on alkuvuoden aikana käynnistänyt urheiluseuroille, valmentajille ja muille nuorisourheilun parissa toimiville suunnatun kampanjan. Sen tavoitteena on saada ehdotuksia nuorista urheilijoista nostettavaksi ikäryhmänsä esimerkkeinä esille. Ehdotuksen voi tehdä kuitenkin kuka tahansa, kertoo Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä.
Ensimmäiset urheilijat esitellään 13.3.2008 ilmestyvässä Urheilulehdessä ja lehden nettisivuilla www.urheilulehti.fi. Sen jälkeen lehti esittelee vuoden loppuun saakka 11 nuorta urheilijaa kerran kuussa. He antavat nuorisourheilulle kasvot ja edustavat sitä kaikkea hyvää mitä nuorisourheilussa ja terveissä elämäntavoissa on. Kaikki 110 nuorta palkitaan vuoden lopussa.
Lisätiedot 110-urheilija–projektista sekä ohjeet ehdotuksen tekemiseksi löytyvät Urheilulehden nettisivuilta www.urheilulehti.fi.