Juha Peltonen voitti pienoiskiväärin makuuasennon Suomen mestaruuden hyvällä tuloksella 700,8 (597+103,8) pistettä sunnuntaina 5. elokuuta Kontiolahden Onttolassa. Kotkan Ampumaseuraa edustava 34-vuotias vihtiläinen Peltonen jäi vain 2,1 pistettä Juha Hirven SE-tuloksesta 702,9 pistettä. Kotkan Ampumaseuran Hirvi on ampunut peruskilpailun SE-tulokseksi täydet 600 pistettä.
Juha Peltonen on tuskaillut ase- ja patruunaongelmien kanssa jo kaksi kautta. Hän ei ole löytänyt pienoiskivääreihinsä sopivaa patruunaa. Tänä vuonna 700 pistettä meni rikki vain SM-kilpailussa ja Salon kisoissa heinäkuun alussa.
– Näitä patruunoita, Lapuan Midaksen vanhaa erää, joilla SM-kisassa ammuin, on jäljellä enää sata. Yhden kilpailun pystyn vielä ampumaan, hän totesi pienoiskivääriampujan arjen karuimmillaan.
– Vanhoja patruunoita ei enää saa lisää. Uuden hyvin käyvän patruunan löytäminen on jatkuvaa etsimistä. Välillä testeissä Lapualla tuntuu, että oikea paukku on löytynyt, mutta siten se ei käykään käsistä ammuttaessa.
Patruunoiden käynnissä on eroja eri aseissa. Peltonen ampui SM-kilpailussa kahdella eri aseella samaa patruunaa. Toisella aseella hän ampui karsinnassa 586 ja toisella aseella peruskilpailussa 597.
– Aika ristiriitaiset mielialat ovat, kun välineisiin ei ole täyttä luottoa. Vaikka olen ollut hyvässä ampumakunnossa, sitä alkaa epäillä omia taitojaankin.
Peltonen on jo päättänyt voittaa välineongelmat. Hän on tilannut uuden piipun aseeseensa ja aikoo testata niin kauan, että osumat ovat jälleen kympissä.
– En heitä pyyhettä kehään, vaikka en päässytkään tavoittelemaan olympiamaapaikkaa EM-kisaan Granadaan. Se on mielestäni selvä, että Henri Häkkinen ja Juha Hirvi lähtevät ensi vuonna olympialaisiin, kun ovat paikankin hankkineet. Minun ensi vuoden tavoitteeni on maailmancupeissa, hän sanoo.
– Kun saan välineet kuntoon, tavoitteena on 2012 olympialaiset Lontoossa.
Pienoiskiväärilajien SM-kilpailu, Kontiolahti, Joensuun Ampujat, 2.-5.8.
50 m, pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali, Y-sarja:
1) Juha Peltonen KAS 700,8 (597+103,8), 2) Tero Lahti HAS 699,2 (596+103,2), 3) Juha Hirvi KAS 697,8 (595+102,8), 4) Tero Hovila SaSA 697,6 (594+103,6), 5) Pekka Saari IMAS 695,6 (593+102,6), 6) Sami Remes KAS 695,2 (594+101,2), 7) Jari Kallio PAS 692,2 (592+100,2), 8) Antti Puhakka KAS 691,2 (590+101,2), 9) Jussi Puustinen JA 590, 10) Mauri Ranta RSA 590, 11) Jouni Minkkinen TiA 590, 12) Marko Tanskanen JA 590, 13) Aarne Markko TiA 590, 14) Heikki Ranne SäSA 589, 15) Jouni Jokinen KuusA 589, 16) Ismo Kärmeniemi HAS 588, 17) Henri Törmälä RSA 588, 18) Toni Matilainen PiekSA 588, 19) Juha Haavisto SySi 588, 20) Olli Ruokolainen HlAS 588, 21) Visa Villa MyA 588, 22) Jouko Forsten SA 587, 23) Kalle Leskinen KontU 587, 24) Juha Rinta-Keturi SäSA 587, 25) Juho Jussila RSA 587, 26) Jarmo Engblom TSA 586, 27) Tomi Mörk KouMAS 586, 28) Lasse Voutilainen JA 585, 29) Jorma Röppänen SäSA 585, 30) Juha Rutonen SodA 585, 31) Tapio Kajan KarttA 585, 32) Jesse Forsten RSA 584, 33) Mikael Lindgren K-UAS 584, 34) Juha Soini JjA 583, 35) Tuomas Ratilainen JA 583, 36) Ville Rinta-Keturi KhjA 582, 37) Mikko Mattila MyA 582, 38) Timo Puisto MA 579, 39) Juhana Toikko AlavA 577, 40) Ari Pukkinen HSA 573, 41) Erkki Pekkala HaaAs 571, 42) Niko Hänninen HlAS 566, 43) Eino Mäkinen JA 566.
Joukkuekilpailu: 1) Säkylän Seudun Ampujat 1776, 2) Myllykosken Ampujat 1767, 3) Rauman Seudun Urheiluampujat 1766, 4) Kotkan Ampumaseura 1765, 5) Sysmän Sisu 1763, 6) Joensuun Ampujat 1 1759, 7) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1758, 8) Hämeenlinnan Ampumaseura 1755, 9) Turun Seudun Ampujat 1753, 10) Haminan Ampumaseura 1752, 11) Pohjois-Hämeen Ampujat 1750, 12) Joensuun Ampujat 2 1749, 13) Kuusankosken Ampujat 1744, 14) Raseborgs Skyttar 1737, 15) Härmän Seudun Ampujat 1720.
50 m, pienoiskivääri, makuu, 60 ls, N-sarja: 1) Hanna-Kaija Nieminen LeA 592, 2) Marjo Yli-Kiikka IMAS 591, 3) Tiia Törmälä RSA 591, 4) Viivi Koivu MyA 590, 5) Jenni Jussila RSA 590, 6) Pauliina Frilander PiekSA 589, 7) Helena Valtonen RSA 588, 8) Pia Vahvaselkä MA 586, 9) Minna Hytönen KSA 586, 10) Katja Antrela KontU 584, 11) Laura Sandholm KSF 583, 12) Anna-Kaisa Palmen KontU 581, 13) Maria Takala HSA 578, 14) Hanna Etula LAS 578, 15) Riikka Levänen MA 577, 16) Pia Juhala MA 577, 17) Elina Hongisto PuKu 573, 18) Aino Hongisto PuKu 573, 19) Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 562, 20) Kirsti Markko TiA 559, 21) Arja Markonsaari TiA 478.
Joukkuekilpailu: 1) Rauman Seudun Urheiluampujat (Törmälä 591, Jussila 590, Valtonen 588) 1769 SE-tulos, 2) Mikkelin Ampujat 1740, 3) Punkalaitumen Kunto 1708.