Ilmakivääriampujat Pieksämäelle huippuvireessä
31.1.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Tulevana viikonloppuna Pieksämäen urheilutalolla järjestetään ilma-aseiden SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailut. Erityisesti ilmakiväärin miesten ja naisten kilpailusta on tulossa kovatasoinen. Kaksi viikkoa sitten Jämsässä vain muutaman kymmenyksen päähän Suomen ennätyksistä jääneet Henri Häkkinen ja Hanna Etula käyvät tulevana viikonloppuna uudelleen Suomen ennätysjahtiin.

Pieksämäkeläinen Pauliina Frilander saanee kotikentällään sen verran yleisön kannustuksen mukanaan tuomaa lisäkipinää, että hänellä on kaikki mahdollisuudet yltää naisten ilmakiväärikilpailussa palkintokorokkeelle. Frilander lisäksi järjestävän seuran ampujia osallistuu kilpailuun kaikkiaan 14, joista pääosa on junioriampujia.

Ilmapistoolin naisten sarjan kilpailu on kutistunut varsin vaatimattomaksi, mutta miesten kilpailuun osallistuu tämän kauden ranking-listan kärkinelikosta kolme ampujaa. Suomen ennätyksen haltija Jari Koivu on vahvassa nousukunnossa. Koivu ampui viime viikonloppuna Saksassa Suomen Ampumaurheiluliiton EM-kilpailuihin asettaman B-tulosrajan 579.

Osallistujia lapsista vaareihin

Huippuampujat muodostavat vain pienen osan viikonlopun kisatapahtuman osallistujista. Kilpailuissa ammutaan pitkälti yli 200 kilpailusuoritusta. Nuorimmat osallistujat ovat alle 8-vuotiaita ja vanhin kilpailusarja on yli 70-vuotiaille.

Kilpailut alkavat lauantaina klo 9:00 ja sunnuntaina klo 9:30. Katsomoon on vapaa pääsy. Kilpailujen mielenkiintoisimmat hetket ovat finaalikilpailut, joiden aikataulu on seuraava:

Lauantaina 3.2.

klo 13:10 ilmapistooli Y,

klo 13:55 ilmapistooli N

klo 16:15 ilmakivääri Y20

klo 17:00 ilmakivääri N20

Sunnuntaina 4.2.

klo 13:40 ilmakivääri Y

klo 14:25 ilmakivääri N

klo 15:10 ilmapistooli N20

klo 15:55 ilmapistooli Y20

Liiton edustajat tarkkailemassa järjestelyjä

Pieksämäen urheilutaloa ja Pieksämäen Seudun Ampujien kilpailujen järjestämistaitoa arvostetaan ampumaurheilupiireissä. Tänä vuonna Suomen Ampumaurheiluliiton edustajat seuraavat järjestelyjä jälleen tarkasti, koska Pieksämäki on hakemassa vuoden 2009 ilma-aseiden SM-kilpailuja. SM-kilpailuja haetaan PiekSA 50-v juhlavuoden päätapahtumaksi.

Lisätietoja: http://www.veevee.info/pieksa2007