Viime keväänä alkanut Kansallinen Ampumaurheiluviikko saa jatkoa tänä vuonna. Ampumaurheiluviikkoa vietetään nyt 20.-29.5.2005 välisenä aikana.
Vimme keväänä Ampumaurheiluviikolla oli tapahtumai 36 kappaletta ympäri Suomea. Nyt on aika taas ilmoittautua mukaan!
Uusin ilmein esille
Kansallisen Ampumaurheiluviikko voisi olla ns. Kevät/kesätervehdys kuntalaisille ja sen tarkoitus on esitellä monin eri tavoin seurojen, alue- ja lajijaostojen ja myös liiton toimintaa. Idea onkin tuoda ampumaseuratoiminta näkysille ”toreille ja turuille” mitä mielikuvituksellisin ja monimuotoisin keinoin.
Nyt ei ole tarkoitus järjestää yksin kilpailuja, vaan olla esillä ja esitellä toimintaa paikkakuntalaisille ja kiinnostuneille kivalla ja hauskalla tavalla. Toki siellä voi olla kilpailuja ja haasteotteluita seuran organisoimana mm. kunnan päättäjiä ja silmää tekeviä vastaan tai yritysten puulaakilaserkisaa tai mitä vaan. Pääasia on, että olemme esillä! Ideahan voisi olla esim. entisajan markkinoiden ampumakoju. Mukaan voi ihan hyvin pyytää vaikka metsästys- ja riistanhoitoyhdistyksiä, armeijaa tai poliisia tai myös kaupallisia yrityksiä.
Viikkoa varten liitosta saa julisteita ja esitteitä yms. muuta materiaalia postimaksun/rahtikulujen hinnalla. Keräämme myös tapahtumalistaa nettisivuille tapahtumista ja myöhemmin teemme myös tiedotusmateriaalia käyttöönne. Lähetä tieto tapahtumasta (paikka, aika, mitä tapahtuu) sähköpostilla risto.aarrekivi@sal.slu.fi niin tapahtuma pääsee mukaan listaan. Ilmoittautumislomake löytyy materiaalisalkusta tai tästä klikkaamalla.
Valitsemme myös yhden paikan/tapahtuman viikon avauspaikaksi. Esityksiä otetaan vastaan samalla kun ilmoitatte tapahtumista. Virallinen avaus pidetään sunnuntaina 22.5.
Kaikki joukolla mukaan!
Risto Aarrekivi