Sain päivänä muutamana hyvältä ystävältäni joulukirjeen, jossa hän omalla kivalla tavallaan lahjoittaa mieleemme menneen vuoden tapahtumia ja kruunaa kirjeen aina joulurunoon. Se on hänen joulutervehdyksensä. Tuo kirje pohti tänä vuonna hiljentymistä ja rauhan löytymistä. Ja siitä tuo otsikkokin ja tämä teema pulpahti pirtaan.
Vuoden aikana on rikottu ennätyksiä, saatu mitaleja ja olympiapaikkoja. On ollut ilon hetkiä, mutta totuuden nimessä on myös pettymyksen kyynelkin vierähtänyt poskelle. Molemmat kuuluvat urheiluun ja meidän elämäämme arkeen. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut kuitenkin hyvä. Touhua ilman kisajärjestelyjäkin on riittänyt.
Oikeastaan tämä vuosi on ollut ensimmäinen vuosi, jolloin on saanut rauhoittua suunnittelemaan ja tekemään ns. liiton perusasioita. Toivottavasti asiat alkavat näkyä myös sinne kentän suuntaankin vähitellen.
Itselleni tämä on ollut toki melko raskas vuosi, mutta sitäkin antoisampi. Tunnen nöyrää ylpeyttä saadessani tehdä tätä työtä rakkaan lajimme eteen. Toivoisin myös Teidän kaikkien, jotka olette antaneet aikaanne ampumaurheilulle, tuntevan reilusti samaa ylpeyttä, jota minäkin koen. Tämä työnne on arvokasta ja sitä ei voi aina edes rahallakaan mitata. Lämmin kiitos aivan jokaiselle niin vapaaehtoiselle seuraaktiiville kuin urheilijallekin ja kaikille radoilla kävijöille!
Joulu on toki ilon ja riemun aikaa, mutta myös rauhan ja rakkauden aikaa. Toivottavasti voisimme kaikken kuluneen vuoden touhujen ja jouluvalmistelujen jälkeen kokea myös hetken joulurauhaa. Kokea läheisimpien kiiretöntä läheisyyttä, muistella hetkiä, joita vietimme täällä jo nyt poisnukkuneiden kanssa ja tottakai hiljentyä itse joulun sanoman ääreen: Teille on tänään syntynyt Vapahtaja… Nuo kaikki ovat meille oman elämämme perusasioita. Toivottavasti meille kaikille siunaantuisi mahdollisuus hiljentymiseen sekä kiireetön hetki läheisillemme.
Suomen Ampumaurheiluliitto ry:n puolesta haluan kiittää kaikkia Teitä ja toivottaa Teille Rauhaisaa Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2004 Anja Karkiaisen Tulkoon rauha, rakkaus runon muodossa:
Työt on tehty, juostu juoksut,
askareet on päättyneet.
Nenään tulvii tutut tuoksut,
Joulupuu sai koristeet.
Moneen korttiin, kukkaan lahjaan
liittyi lämmin ajatus:
Joulurauha tulkoon maailmaan,
vallan saakoon rakkaus!
Joulun kynnyksellä 2003
Risto Aarrekivi, toiminnanjohtaja