Practical-ammunta: Vauhdikas ja monipuolinen ampumaurheilulaji

Practical-ammunta on tällä hetkellä nopeimmin kasvava ampumaurheilulaji maassamme. Laji eroaa useissa kohdin perinteisistä ampumaurheilulajeista. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa yleiskuva siitä, mitä practical-ammunta on.

Practical-kilpailu

Practical-kilpailu koostuu osuuksista, jotka testaavat ampujan ampuma- ja aseenkäsittelytaitoa. Kilpailun järjestäjällä on vapaus suunnitella osuudet lajin sääntöjen ja turvallisuusmääräysten asettamissa puitteissa suunnitella. Ampumaosuuden sisältämän ampumatehtävän tulee kuitenkin aina olla sellainen, että ne testaavat kilpailijan ampuma- ja aseenkäsittelytaitoa. Jokainen kilpailija suorittaa osuuden omalla vuorollaan.
Practical-ammunnan periaatteisiin kuuluu suorituksen vapaamuotoisuus: kilpailijalla on osuuden ampumatehtävän ja turvallisuusmääräysten asettamissa rajoissa vapaus suorittaa osuus haluamallaan tavalla. Ampumatehtävät ovat käytännössä aina uusia: mitään vakioituja osuuksia ei practical-ammunnassa käytetä. Tämä onkin keskeinen osa lajin monipuolisuutta: samanlaisia osuuksia ei tarvitse toistaa ja harjoitella kyllästymiseen saakka.

Kilpailijat liikkuvat rata-alueella ryhmissä, joihin yleensä kuuluu 5-10 ampujaa. Ennen osuuden suorittamista ratatuomari kuvaa kilpailijoille osuuden sisältämän ampumatehtävän sekä osuuteen liittyvät turvamääräykset. Tämän ns. briefingin jälkeen kilpailijoilla on mahdollisuus tutustua ampumaosuuteen ennen omaa suoritustaan.

Tuloslaskennan perusperiaatteet

Practical-ammunnassa kilpailijan tulos määräytyy osumapisteiden ja suoritukseen käytetyn ajan osamääränä: tämä ns. osumakerroin (hit factor) ilmaisee, kuinka monta osumapistettä kilpailija onnistui keskimäärin ampumaan sekuntia kohti. Mitä paremmat osumat tai lyhyempi suoritukseen käytetty aika, sitä parempi osumakerroin ja sitä kautta parempi suoritus. Kilpailun kokonaistulos määräytyy laskemalla osuuksien tulokset yhteen.
Kilpailuissa ammuttavat osuudet vaihtelevat mm. tehtävän pituuden sekä tarvittavien ampumatekniikoiden osalta. Nopeimmillaan osuuden suorittaminen saattaa tarkoittaa 6-8 laukauksen ampumista 2-3 sekunnissa; pisimmät ampumaosuudet vievät aikaa n. 30-40 sekuntia laukausmäärän ollessa jopa 32. Suorituksen aikana kilpailija tyypillisesti joutuu liikkumaan sekä ampumaan erilaisista ampuma-asennoista tai liikkeestä.
Suoritukseen käytettyyn aikaan perustuva suoritusten arviointi tekee practical-ammunnasta haastavan: hyvätkään osumat eivät riitä, mikäli suoritukseen kuluu paljon aikaa; vastaavasti nopeakaan suoritus ei tuota hyvää lopputulosta, mikäli osumat jäävät puuttumaan. Jokaisen kilpailijan onkin löydettävä omalle taitotasolleen sopiva suoritusnopeus. Kuulostaa helpolta, mutta juuri tässä piilee practical-ammunnan vaikeus ja samalla sen kiehtovuus.
Koska ampujan tulos määräytyy osumien lisäksi myös suoritukseen käytetyn ajan perusteella, käytetään practical-ammunnassa ajanottolaitteita, jotka antavat kilpailijalle aloitusmerkin ja rekisteröivät suoritukseen käytetyn ajan laukausäänten perusteella. Tällainen ajanottolaite kuuluu myös jokaisen practical-ampujan harjoitusvälineistöön: yleensä oma mielikuva suorituksen nopeudesta ja kellon paljastama totuus eivät vastaa toisiaan.
Practical-ammunnassa tauluina käytetään sekä virallisia pahvitauluja että kaatuvia metallitauluja. Lajin pistelaskujärjestelmä ei ole aivan yksinkertainen, eikä siihen paneuduta tässä artikkelissa tämän syvällisemmin.

Tiukat turvallisuusmääräykset

Lajin luonteesta johtuen turvallisuuteen kiinnitetään practical-ammunnassa erityistä huomiota. Pienikin turvallisuusmääräysten rikkominen johtaa hylkäämiseen koko kilpailusta: varoituksia ei lajissa tunneta. Jokainen practical-kilpailuun osallistuva henkilö, niin kilpailija kuin ratatuomarikin, on vastuussa omasta ja ympäristönsä turvallisuudesta.
Practical-ammunta on tiukkojen turvallisuusmääräysten ansiosta pystytty pitämään erittäin turvallisena lajina: vahinkoja ei ole sattunut ja loukkaantumisetkin ovat nilkan nyrjähdyksiä tai vauhdin huumassa hankittuja mustelmia.
Practical-ammunnan turvamääräykset ajetaan ampujille selkärankaan jo lajin peruskurssilla. Itse asiassa ilman lajin peruskurssiin sisältyvän testin suorittamista ei lajin harrastaminen ole edes mahdollista.

Monipuolinen ja haastava laji

Practical-ammunnan monipuolisuus ja vaativuus tekee siitä myös kiinnostavan: et voi koskaan olla kaikilla osa-alueilla niin hyvä, ettei sinulla olisi kehittymisen varaa. Vaikka et voisikaan ampua enää tarkemmin, voit aina harjoitella ampumaan nopeammin: ammunnan tarkkuuden ja nopeuden yhdistäminen aseen rekyylin hallintaan on ehkä kaikkein vaikein osa practical-ammuntaa.

Jokaisen practical-ammunnan harrastajan ja harrastajaksi aikovan kannattaakin pitää mielessään lajin perustajan Jeff Cooperin toteamus, jonka mukaan ”aseen omistaminen ei tee sinusta vielä ampujaa, aivan kuten kitaran omistaminen ei tee sinusta muusikkoa.”

Practical-ammunta ja lajin historiaa

Practical-ammunta sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950-luvulla kun joukko kokeneita ampujia ja aseiden kanssa työskenteleviä henkilöitä totesi taidokkaan aseenkäsittelyn sisältävän muutakin kuin äärimmilleen viedyn tarkkuuden. Tällaisia asioita ovat mm. nopeus ja voima.  Myös aseen mahdolliset häiriöt pitää kyetä selvittämään automaattisesti muun toiminnan ohessa. Tuumasta siis toimeen ja asiaa kehittämään ryhtyi Jeff Cooperin johtama Bear Valley Gunslingers.

Kokemuksen, ampumatekniikoiden ja aseiden kehittyminen johtivat yhä vivahdekkaampiin ampumahaasteisiin. Lajin harrastajamäärän kasvaessa myös säännöt kehittyivät. Vuosien kuluessa tuli viisi erilaista laskutapaa, joista tällä hetkellä käytössä on yksi tai kaksi, useita eri ohjelmatyyppejä ja varsin kattavat turvallisuusmääräykset.

Practical-kilpailu koostuu aina useista eri ampumaosuuksista, stageista. Kilpailuista tehdään mielenkiintoisia rakentamalla erilaisia ampumaosuuksia jotka haastavat kilpailijoiden ampumataitoja eri tilanteissa.

Laji laajeni Yhdysvaltain ulkopuolellekin varsin nopeasti, ja vuonna 1976 perustettiin kansainvälinen liitto. Alkuaikojen ammunta oli kehittynyt puhtaaksi urheilulajiksi samaan tapaan kuin esim. miekkailu ja pesäpallo. Lajin nimi muodostui osin myös practical-ammunnaksi. Liiton nimeksi tuli International Practical Shooting Confederation ja josta lyhenne IPSC.

Suomeen laji tuli, ensin Turkuun. Lajin harrastus laajeni nopeasti Helsinkiin, ja muualle Suomeen.  Kansainvälisen liiton mukaan lajia kutsuttiin alkujaan IPSC’ksi, lajin tultua kansallisesti tunnustetuksi ampumaurheiluksi, tämä nimitys tuli myös Suomessa tunnetuksi practical-ammuntana.

Ensimmäinen suomenkielinen sääntökäännös tehtiin pääkaupunkilaisen seuran HaUR:in toimesta. Suomen ampumaurheiluliittoon laji hyväksyttiin 5. marraskuuta 1990, SAL haki tällöin myös kansainvälisen liiton jäsenyyttä. SAL:n liittohallituksen alaisuuteen tuli Practical-jaosto vastaamaan lajin edellytysten kehittämisestä Suomessa. Vuoden 2012 alussa lajia harrastettiin virallisesti 1 200 ampujan voimin seitsemässäkymmenessä seurassa eri puolilla Suomea. Harrastajamäärät ovat pysyneet samoissa lukemissa viime vuosina, joka vuosi tulee mukaan noin 100 uutta harrastajaa ja noin puolella tästä into hiipuu vuoden aikana.

Aluksi ainoastaan pistoolilla tai revolverilla harrastettu laji laajeni myös pitkiin aseisiin, kivääriin ja haulikkoon. Vuodesta 1980 asti käytetyt englanninkieliset kivääri- ja haulikkosäännöt saatiin käännetyksi vasta 1995. Alkujaan säännöt olivat aseiden ominaisuuksien vaatimia poikkeuksia lukuun ottamatta samankaltaiset, ja sääntökirja on kaikille aseille sama. Ensimmäiset SAL:n viralliset kivääri-practicalin SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1996. Uusimmat säännöt on laadittu muovikuula-aseille (Action Air) sekä vuonna 2012 pienoiskiväärillä ammuttavalle Mini Riflelle. Muovikuula-aseiden ja pienoiskiväärien ottamisella asevalikoimaan parannetaan Practical-Ammunnan harrastusmahdollisuutta huomattavasti.

Practical-ammunta eroaa useimmista muista ampumalajeista siinä, että siinä ampuja joutuu erilaisten ampumatehtävien eteen, jotka hänen on ratkaistava sääntöjen rajoissa mahdollisimman tehokkaasti. Lajin pariin pääsee vasta suorittamalla ensin peruskurssin. Tämä siksi, että turvallisuusmääräykset ovat vaativat. Practical-ammuntaa harrastaa Suomessa sekä miehiä että naisia ikäluokissa 15 – 70 vuotta. Useimmat tulevat lajin pariin pistooli-practicalin kautta ja aika usein harrastus myös laajenee pitkiin aseisiin. Aselain muutos on selkeästi muuttamassa tilannetta ja yhä useampi aloittaa lajin haulikon tai kiväärin kautta.

Aseet ovat kaikissa practical-lajeissa pääsääntöisesti puoliautomaattiaseita niiden käytännöllisyyden vuoksi. Pistooleissa käytetyimpiä aseita ovat sellaiset jotka saadaan varmistettua ilman vireenpoistoa tai aseet joissa ei ole lainkaan erillistä varmistinta. Näkyvimpinä ovat 1911 Coltin laajarunkoiset kloonit eli ns. 2011-runkoiset aseet. Tästä poikkeuksena Production-Divisioonan aseet. Haulikoissakin puoliautomaatti on noussut pumppuhaulikon edelle. Kivääri-Practicalissakin käytetyimmät aseet ovat erilaiset Colt variantit.

Aseet on jaettu eri luokkiin niiden varusteluasteen ja ampujan käyttämien varusteiden mukaan. Practical kuten muutkin ampumalajit vaativat aseen lisäksi muitakin varusteita. Aseen lisäksi pistooliampujan tarvitsee kotelon, varalippaita ja kotelon niille sekä kunnollisen vyön. Kiväärillä ampuja tarvitsee välttämättä vain varalippaan ja haulikkoampuja pikalatureita.

Halvimmillaan käyttökelpoisen uuden pistoolin saa jo 350 eurolla. Tämän rinnalle tarvitaan kunnollinen rigi, joka sisältää vyön, kotelon ja lipastaskut. Hintaa rigille kertyy sadasta eurosta ylöspäin. Usein aloitteleva ampuja ostaa ensin halvan rigin ja jatkaa siitä edelleen yhden tai kahden askeleen kautta kunnollisiin varusteisiin. Kilpailukykyisen aseen vakioluokkaan saa jo noin tuhannella eurolla ja kisarigi kustantaa jo 250 euroa.  Ajanottolaite eli timer, joka laskee ajan ja laukaukset sekä niiden väliset erot, kuuluu myös jokaisen lajia harjoittelevan varusteisiin. Perustimerin saa reilulla sadalla eurolla ja joskus seuroilla on tarjota tulokkaille laitteita lainaan tai niitä voi käyttää yhteisissä harjoituksissa. Joissain luokissa ampujalle tulee myös väistämättä eteen patruunoiden jälleenlataamisen aloittaminen.

Lajin makuun pääsee parhaiten ottamalla yhteyttä lähimpään lajia harrastavaan ampumaseuraan.

Seurat järjestävät practical-ammunnan peruskursseja, jonka päätteeksi on turvatesti, jonka läpäiseminen oikeuttaa seuran jäsenen osallistumaan kilpailuihin ja harjoituksiin. Vaikka kilpaileminen ei olisikaan varsinaisena tavoitteena, ovat erilaiset seuratason kilpailut hauskimpia tapoja harrastaa practical-ammuntaa ja tavata muita ampujia.

Lajilla on oma kilpailutuomarijärjestelmä NROI (National Range Officer Institute). Kansainväliset tuomarit kuuluvat IROA:n piiriin (International Range Officer Institute).