Unelmien Liikuntapäivää vietetään toukokuussa äitienpäiväviikolla

Olympiakomitean koordinoima Unelmien Liikuntapäivä 10.5.2024 on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä, joka rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Se on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua ja järjestää tapahtumia. Seurojen tapahtumia voidaan järjestää myös ennen tai 10.5. jälkeen, etkoina tai jatkoina.

Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua.

Unelmien liikuntapäivän tavoitteena on houkutella radalle seuran omia jäseniä ja suuri joukko muuta yleisöä ajatuksella ”ota kaverisikin tai naapurisikin mukaan” ja ”kokeile kumpi on tarkempi”. Erityisesti houkutellaan nuoria ampumaharrastuksen pariin.

Unelmien liikuntapäivä toimii seuroille hyvänä seuran ja lajin esittelytilaisuutena ja mahdollisuutena rekrytoida uusia harrastajia. Unelmien liikuntapäivän pääviestejä ovat vastuullisuus, kasvatuksellisuus, urheilullisuus, yhteisöllisyys ja pitkäjänteisyys. Yksi liiton sloganeista on ”pienestä ampumaurheilijasta isoksi ihmiseksi”, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että ampumaurheilua harrastetaan ”kultahippuikäisistä’” eli 8-14-vuotiaista aikuiseksi asti. Ampumaurheilun vanhin virallinen ikäluokka on 85-vuotiaat (liikkuvassa maalissa). Harrastamisen halutaan siis olevan elinkaaren mittaista, ja se mahdollistaa tasavertaisen harrastusmahdollisuuden.

Ampumarataviikko

Ampumaurheilun yhteisiä esittelyjä pidetään 19.-25. elokuuta. Viikon aikana tarjotaan suurelle yleisölle myönteisiä elämyksiä ja ajankohtaista tietoa ampumaurheilusta. Ampumaurheilun lajiesittely- ja avoimien ovien päivä tai viikonloppu järjestetään tänä vuonna seuroissa elokuun viimeisen viikon aikana. Ampumarataviikot toimivat samalla seurojen kesäkauden päätöstilaisuutena ja syksyn aloituksen infona. Koska kaikki seurat eivät pysty järjestämään yhtä aikaa samana päivänä ”avoimien ovien” esittelypäiviä, tapahtumat kootaan viikon ajalle, jolloin puhumme ampumarataviikot kattonimikkeenä. Ampumarataviikon aikana järjestetään tapahtumia, joissa osallistujat voivat kokeilla ampumalajien lisäksi erilaisia aseita – simulaattori- ja laseraseista ilma-aseisiin ja radan käyttöön soveltuviin ruutiaseisiin. Ampumarataviikolla järjestetään yhteistapahtumia myös muiden ampumaharrastajien kuten Suomen Metsästäjäliiton jäsenseurojen kanssa.