Olympialaiset: Eetu Kallioisella vaikea avauspäivä
2.8.2024 klo 15:37
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Eetu Kallioinen kuvattuna torstain harjoituksissa. (Kuva: Suomen Olympiakomitea)

Eetu Kallioinen on avauspäivän jälkeen 25. sijalla, kun Pariisin olympialaisten miesten skeet alkoi perjantaina. Hän rikkoi 68/75 kiekkoa.

Skeet-ampuja Eetu Kallioinen aloitti perjantaina kisaurakkansa Pariisin olympialaisten ampumaurheilussa Chateauroux´ssa. Miesten skeetissä ammuttiin peruskilpailun ensimmäinen päivä (75/125 kiekkoa). Lauantaina ovat vuorossa peruskilpailun viimeiset 50 kiekkoa ja finaali, johon pääsee peruskisan kuusi parasta. Kilpailuun osallistuu 30 urheilijaa.

Kallioinen teki ensimmäisessä sarjassaan kakkospaikalta tuplapummin. Seuraavassa sarjassa tuli kolmaskin ”pummi” samalta paikalta. Kun kaksi muutakin kiekkoa karkasi toisessa sarjassa, alkoi kilpailun kärki auttamatta karata Kallioiselta.

Kallioisen avauspäivän tulos oli lopulta 68 (23+22+23). Hän jatkaa kilpailua 25. sijalta. Kilpailun kärjessä on ainoana kaikki 75 kiekkoa rikkonut lajin legenda, Yhdysvaltain Vincent Hancock. Neljä miestä on tuloksessa 74 ja neljä miestä tuloksessa 73.

Kallioinen, 25, kilpailee olympialaisissa nyt toisen kerran. Hän sijoittui vuonna 2021 Tokiossa järjestetyissä edellisissä olympialaisissa neljänneksi ja lähti nyt tavoittelemaan voittoa. Kallioinen poistuikin radalta avauspäivän kolmannen ja viimeisen sarjan jälkeen pettyneen oloisena.

Ampumaurheiluliiton skeetin päävalmentaja, italialainen Pietro Genga sanoi, että Kallioinen harjoitteli Chateauroux´n olympiaradalla viikon ajan, ja tuona aikana hän ”pummasi” vain kaksi kiekkoa.

– Kaikki oli hyvin, ja kiekot olivat ookoo, mutta emme ole tottuneet ampumaan 4000 katsojan edessä. Se on joskus okei ja joskus ei. Emme voi harjoitella tuollaista. Sitten ensimmäisessä sarjassa tapahtui ”episodi”, joka muutti kilpailun luonteen. Sen jälkeen jännitys alkoi kasvaa ja oli erilainen: ”En voi ampua ohi.” Olympialaisten aiheuttaman jännityksen voi oikein tuntea, koska tämä ei ole maailmancupin kilpailu, joita tulee kerran kuukaudessa, Genga sanoi.

– Totta kai kaikki mahdolliset analyysit on tehtävä kisojen jälkeen eli pitää selvittää, olenko tehnyt jonkin virheen kilpailuun valmistautumisessa tai harjoittelussa.

Kallioisen kaikki ohilaukaukset tulivat kahdelta paikalta. Gengan mukaan Kallioinen ei ole ampunut noilta paikoilta ohi ”kahteen kuukauteen”.

– Ohilaukaukset olisivat voineet tulla miltä paikalta tahansa. Emme vain olleet niin valmiita tähän kilpailuun kuin olisi pitänyt olla. Urheilija ei kuitenkaan anna periksi, vaan haluaa ampua kilpailuun loppuun asti parhaalla mahdollisella tavalla, Genga sanoi.

Pariisin olympiafaktoja

Pariisissa on järjestetty kesäolympialaiset aiemmin vuosina 1900 ja 1924.

Olympialaisten ampumaurheiluun osallistuu Suomen lisäksi 81 maata. Urheilijoita on kaikkiaan 342. Suurimmat joukkueet ovat Kiinalla ja Intialla (21). Yhdysvalloilla on 17 urheilijaa ja Etelä-Korealla 16. Italialla ja isäntämaa Ranskalla on kisoissa mukana 15 urheilijaa. Ruotsilla on seitsemän urheilijaa ja Tanskalla Suomen tavoin kolme. Startteja on kaikkiaan 435.

Ranskan kansallisena ampumaurheilukeskuksena toimiva Chateauroux´n ampumarata on rakennettu entiselle armeija-alueelle, ja se valmistui vuonna 2017. Finaalirata on rakennettu vuonna 2022.

Pariisin olympialaiset 26.7.–11.8.

Ampumaurheilu 27.7.–5.8.
Kisakaupunki: Chateauroux

Suomen joukkue
Kivääri, miehet: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Skeet, miehet: Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat)
Trap, naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Ampumaurheilun tuloksia (suomalaislajit)

Pe 2.8.

Miesten skeet, 1/2 kilpailupäivä (75/125 kiekkoa), tilanne: 1) Vincent Hancock Yhdysvallat 75, 2) Conner Prince Yhdysvallat 74, 3) Meng Yuan Lee Taiwan 74, 4) Eric Delaunay Ranska 74, 5) Tammaro Cassandro Italia 74, … 25) Eetu Kallioinen Suomi 68. 30 osanottajaa.

Ampumaurheilun kaikki tulokset.

Tulevien päivien ohjelma (suomalaislajit)

Miesten skeet
pe-la 2.–3.8. peruskilpailu
la 3.8. finaali klo 16.30–17.45

Kisojen viralliset sivut.
Aikataulu ja tulokset
Suomen urheilijaesittelyt suomeksi

Suomen olympiajoukkueen tunnelmia, uutisia ja tuloksia kerrotaan seuraavissa kanavissa:

Olympiakomitean nettisivut
Olympiajoukkueen Instagram
Olympiajoukkueen X
Olympiajoukkueen Facebook
Olympiajoukkueen TikTok